Jenni Rutonen Design

Ostoskori
 

Ostoskorisi

×

Pelastusmyynti

Pelastusmyynnissä suuri osa koko malliston tuotteista.

Pelastusmyynti on käynnistetty nyt toista kertaa Jenni Rutonen Designin liiketoiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Vuoden vaihteessa käynnissä ollut joukkorahoituskampanja toi jonkin verran apua ja välitön toiminnan lopettamisen uhka saatiin vältettyä, tai ainakin siirrettyä hieman tuonnemmaksi. Tämä vuosi on silti "vaa´an kieli" ja näyttää milllaisena tulevaisuus avautuu. Viimeiset kolme vuotta, korona ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt ovat vaikuttaneet liiketoimintaan niin paljon, että tarve pelastusmyynnille on edelleen olemassa. Joten nyt tarjoan teille suuren osan koko mallistosta pelastusmyynti hinnoin, pelasta koru itsellesi ja sepän työ siinä samalla. 

Tämä on hyvä tilaisuus ostaa kevään lahjat läheisille ja itselle tai täydentää jo olemassa olevaa korusarjaa. Tuet samalla pienen kotimaisen yrityksen kamppailua säilyä elossa. Suurin osa pelastusmyynnissä olevista tuotteista tulee poistumaan valikoimista kokonaan vuoden 2023 aikana, kun varasto on myyty loppuun.

Jenni Rutonen Design -korut, suunniteltu ja valmistettu Kuopiossa.

Meille on myönnetty Design From Finland -merkki.

Sinä Olet Koru.

Kiitos kun ostat kotimaiselta pienyrittäjältä, ostat samalla laatua ja kestävää kotimaista työtä. Annat sepälle tilaisuuden jatkaa elämäntyötä korujen suunnittelun ja valmistuksen parissa, sekä mahdollistat osaltasi yrityksen elossa säilyttämisen.