Tämä viikko ja itsenäisyyspäivän seutu, pitkät illat töissä, yritysten lopettamisen uhka, joukkorahoituskampanjan hidastuminen ja ilo linnan juhliin päätyneistä koruista on luonut itselle todella ristiriitaisen kattauksen tunteita laidasta laitaan. Olen myös muistellut isovanhempiani, niin kuin aina itsenäisyyspäivän tienoilla.
Jos mummoni olisi kuollut synnytettyään pienen setäni karjavaunuun evakkomatkalla, en minäkään olisi tässä, äiti ja lapsi melkein paleltuivat hengiltä. Vetää aina hiljaiseksi, joka vuosi. Äimistelen aina sitä, miten isovanhempani selvisivät siitä, että menettivät kaiken, kodin, omaisuuden, melkein hengen ja lopulta täällä rakensivat uuden elämän ja kasvattivat yhdeksän lasta. Oli pakko selvitä. Ikävä kotiin ei kuitenkaan tainnut koskaan haihtua. Isovanhempani ovat olleet manan mailla jo vuosikymmeniä, pappaani en koskaan edes tavannut, olen vain nähnyt kuvia ja kuullut tarinoita hänestä. Mummoni kuoli, kun olin kahdeksanvuotias, hänestä minulla on hyviä lapsuusmuistoja, tosin valitettavan moni niistäkin on alkanut haalistua, toivon että muistaisin enemmän.
Linnanjuhlille tehtyjen korujen valmistus oli taas sellainen työrykäisy, niin kuin se aina lyhyellä varoitusajalla on, että olen ollut nämä itsenäisyyspäivän jälkeiset päivät todella väsynyt. Viimeisiä koruhommia tehtiin vielä päivä ennen juhlia, mutta ne eivät sitten lopulta linnaan päätyneetkään, ehkä ensi vuonna, jos JRD ja SAVU on vielä olemassa. Oli kuitenkin ihana seurata kahta muuta linnan päätynyttä koruani. Kuopion Tyttöjen Talon johtaja Johanna Luomala kantoi yllään JRDn Lovi sarjan koruja kullattuna ja Kaisa Wallinheimon korvissa nähtiin SAVUn Pohjannaula sarjan korvakorut. Se on koruntekijälle aina yhtä sykähdyttävää nähdä kättensä tuotoksia kävelemässä punaisella matolla. Tosin kyllä minua sykähdytti yhtä paljon kesällä huomata bussissa Ahkera kaulakoru erään kanssamatkustajan päällä Seinäjoella. Taisin vahingossa tuijottaa ja hymyillä, mahtoiko tuo ihminen tunnistaa, kuka korua katsoi.
Tällaisessa jatkuvan epävarmuuden tilassa päällimmäiseksi tunteeksi nousee riittämättömyys. Työskentelet ja yrität, mutta et tiedä riittääkö se vai onko työsi vain turhaa pyristelyä. Teet kaikkesi, mutta silti tuntuu, että et tee tarpeeksi. Minulta kysyttiin hiljattain, että olisiko se sitten maailmanloppu, jos yritys menee konkurssiin, että sehän on vain työ. Ymmärrän kommentin, sillä on paljon ihmisiä, kenelle työ on vain työtä ja keino ansaita rahaa ilman suurempia intohimoja, eikä sillä ole välttämättä niin väliä, mitä se työ on, sillä se on suorite, josta maksetaan korvaus. Näin yrittäjänä tämä työ on niin vahvasti minusta itsestäni lähtöisin, että tämä ei ole minulle ”vain työ” vaan tämä on minulle elämäntyö, elämä ja työ yhdessä. Minulle on maailmanloppu menettää tämä yritys. Siksi en halua luovuttaa ennen kuin on pakko. Kai tämän jälkeenkin on jotain, mutta toistaiseksi en näe muuta kuin pimeää tyhjyyttä jos tämä loppuu, en tiedä mitä tekisin, jos en saa tehdä tätä. Olen aloittanut yritystoimintani tyhjästä ja rakentanut JRDn brändin, suunnitellut menneet ja nykyiset mallistot, vuodattanut verta hikeä ja kyyneleitä rakentaessani tätä työtä, tätä elämää ja elämätapaa. Se on vienyt minua paikkoihin, mihin tuskin olisin muuten päätynyt, kuten New Yorkin muotiviikoille 2013 tai seitsemänä vuonna tekemään koruja linnanjuhliin. Olisi jäänyt tapaamatta monta merkkihenkilöä ja verkostoitumatta monien muiden yrittäjien kanssa ympäri suomen. Olisi ollut ihan eri elämä. Minulla on kuitenkin tämä elämä ja elämä muuttuu joka tapauksessa tämän kriisin seurauksena. Olen pakannut muuttolaatikoita, elämä laitetaan laatikkoon ja siirretään uuteen paikkaan, haluaisin jäädä, mutta tilanteen vuoksi on mentävä. Paja jää toistaiseksi paikoilleen Haapaniemelle.
Toinen kommentti minkä, sain jo kampanjan alussa, oli että tuollainen nyyhkytarinan julki tuominen on vain mainostempaus, että koko joukkorahoituskampanja olisi feikki. Ehkä olen sinisilmäinen, mutta en osaa olla niin kyyninen, että näkisin ihmisen hädän olevan ”mainostempaus”. Tekevätkö ihmiset niin todella tahallaan ja tarkoituksella, ilman että on oikea hätä? Olen tunteellinen ihminen, tunne ja tunteet ovat mukana kaikessa mitä teen, ne löytyvät kaikista tekemistäni koruista ja korujen tarinoista ja kaikista kirjoituksistani. Elän vahvasti näiden tarinoiden ja tunteiden kautta, eivät ne ole mikään ”kikka” vaan ne ovat erottamaton osa minua JRDtä ja SAVUa. Molemmat brändit ovat tunteellisia tarinoita korujen muodossa, sillä minäkin olen tunteellinen olento. Tunteeton koru olisi minulle kauhistus, se olisi vain esine, vain materiaali mistä se on tehty, se olisi hengetön pala metallia.
Tunteellisuus usein koetaan herkkyydeksi ja herkkyys heikkoudeksi, mutta herkkyys ja heikkous eivät ole synonyymejä keskenään. Vaikka on herkkä tai tunteellinen, ei tarkoita, että ihminen olisi heikko. Hän vain kokee maailman hieman voimakkaammin ja se on parhaimmillaan valtava voimavara. Enkä minä ole ainoa yrittäjä ahdingossa koronan ja maailmantilanteen mullistusten jäljillä, meitä on monia ympäri suomen eri aloilla. Minä vain valitsin tavakseni yrittää selviytyä joukkorahoituskampanjan ja julkisen ulostulon keinoin siitä mikä yritysten tilanne tällä hetkellä on. Moni muu jää hiljaa ja hiipuu pois huomaamatta.
Toivon, että joukkorahoituskampanjani www.mesenaatti.me sivustolla tuo minulle, JRDlle ja SAVUlle apua. Toivon todella, että kampanjan minimitavoite saadaan täyttymään, että voin tehdä tätä työtä myös ensi vuonna ja eheyttää yritystoimintaa. Piirustuspöydällä on myös uusia malliston ideoita, mutta en pääse työstämään niitä loppuun resurssien puuttuessa. Toivon, että pääsen tekemään nuo ideat eläviksi, kun kampanja onnistuu. Kampanjan onnistumiseen tarvitsen kuitenkin kaikkien teidän tätä lukevien apua.
Löydät joukkorahoituskampanjan ja siihen kuuluvat vastikkeet täältä: https://mesenaatti.me/2562/pelastetaan-jrd-ja-savu-kotimaiset-korubrandit/ Käy tutustumassa kampanjaan ja osta vastike. Jos et löydä sieltä itsellesi mieleistä niin katso JRDn: https://www.jennirutonen.com/ ja SAVUn: https://savudesign.com/ verkkokaupat läpi, jos sieltä löytyisi jotain sinulle sopivaa tai lahjaksi hankittavaa. Jos et tahdo tai pysty auttamaan rahallisesti, voit auttaa myös jakamalla tietoa kampanjasta omissa kanavissasi.
Voit jakaa kampanjan sivua ja sosiaaliseen mediaan tekemiäni julkaisuja kampanjaan liittyen. Löydät JRDn ja SAVUn Instagramista, Facebookista, Tubesta ja minun henkilökohtaisen profiilin LinkedInista. On tärkeää, että kampanja saa näkyvyyttä, kommentteja ja jakoja, sillä algoritmit sosiaalisessa mediassa toimivat nykyään niin että noin 2% seuraajista näkee viestin, ellei maksa julkaisulle mainosrahaa. Olette siis todella tärkeässä roolissa ja haluankin kiittää teitä, ketkä olette jo kampanjaan osallistuneet ja julkaisujani jakaneet. Olette mahtavia.
Missä kampanjan suhteen tällä hetkellä mennään? Tätä kirjoittaessani kampanjassa on 21 mesenaattia ja kerättyä rahaa on 3460€. Minimitavoite on 10 000€ ja jos tuo tavoite ei täyty joulukuun loppuun mennessä, palautuvat kaikki kampanjaan sijoitetut rahat takaisin mesenaateille, eli teille ketkä kampanjasta vastikkeita olette ostaneet. Apua siis tarvitaan vielä. Voisitko auttaa tekemään hyvän kuhinan kampanjan ympärille?
JRDn puolesta sanon sinulle lukija: Sinä Olet Koru.
SAVUn puolesta toivotan sinulle Korpiromanttista joulun aikaa.
ja omasta puolastani: Kiitos kun luet ja tuet.
-Jenni