Jenni Rutonen Design

Ostoskori
 

Ostoskorisi

×

Kesän aikataulut

Heinäkuussa on rauhoittumisen aika ja sen vuoksi olen paikalla vain hyvissä ajoin ennakkoon sovituissa tapaamisissa. Sovi siis tapaaminen ennakkoon.

Kesäkuun viimeisellä viikolla olen vielä tavattavissa melko säännöllisesti pajalta, mutta heinäkuussa ja elokuun alkupuolella keskityn suurelta osin opiskeluun ja lepoon. Olen parhaillani Kultaseppä Mestari -koulutuksessa ja tarvitsen aikaa suorittaa opinnot loppuun. Yksinyrittäjän on myös pakko välillä ladata akkuja.

Heinäkuussa on siis rauhoittumisen aika ja sen vuoksi olen paikalla vain hyvissä ajoin ennakkoon sovituissa tapaamisissa. Kuten sormusten suunnittelu ja sovitus tapaamisissa, jotka on sovittu ennakkoon. Parhaiten tapaamisen sopiminen onnistuu sähköpostilla tai tekstiviestillä, sillä sosiaalisen median kautta viestit eivät aina tule perille tai näen ne viiveellä. On myös ollut tapauksia missä saan ilmoituksen saapuneesta viestistä, mutta sitä ei vaan löydy/näy mistään, siksi suosin ns. perinteisiä viestimiä tapaamisten sopimiseen. Verkkokaupan toimituksiin tulee myös heinäkuun aikana hieman viivettä juurikin samasta syystä. Tarkistan ja lähetän tilaukset viikoittain joka tiistai.

Lisää uutisia